Nuotioilta

Hei Hukat ja Hukkien kotiväki! Kesälomat alkavat pikkuhiljaa lähestymään loppua, mutta syksyä piristää onneksi taas partio! Olette lämpimästi tervetulleita Sipoon Hukkien perinteiseen Nuotioiltaan koko perheen…

Kesäleiri Vellamo

Sipoon Hukkien kesäleiri Vellamo järjestettiin 27.-30.6 Kotkassa. Leiri alkoi Merikeskus Vellamoon tutustumisella.  Perjantaina ohjelmassa oli myös telttojen pystytystä, leirimerkin tekoa, panda-merkin suoritusta, melontaa, kaarnaveneiden tekemistä…

Kesäpartio 2019

Kesäloman ensimmäiset kaksi viikkoa vietettiin kesäpartion parissa.  Kesäpartion kautta eskarilaiset sekä 1.-2. luokkalaiset pääsivät tutustumaan partioon ja puuhailemaan luonnossa. Ohjelmassa oli muun muassa ensiavun harjoittelua,…

Sudenpentujen retki 25.-26.5.

  Sudenpentulauma Tähtisudet retkeili 25.-26.5. kololla. Retkellä sudenpennut muun muassa huolsivat pyöränsä ja tekivät pyöräretken jäätelökioskille, valmistivat ruokaa trangioilla ja nukkuivat ensimmäisen kerran puolijoukkueteltassa.    …

Johtajiston melontaretki 26.5.

Lauantaina 26.5. Sipoon Hukkien johtajisto pääsi melomaan hienossa aurinkoisessa säässä. Melonta aloitettiin Hindsbyn padolta ja kanootit suunnattiin kohti Nikkilää ja jäätelökioskia. Keli oli mitä mainioin…