Syysseminaari XVII

Vuoden tauon jälkeen SiHun syysseminaari, järjestyksessään 17. teki paluun isolla P:llä. Kolmipäiväisen semppaan Urheilukalastajien majalla Tuusulanjärven rannalla osallistui ennätysmäärä hukkia. Järjestäjinä toimivat AINO ARTISMAA ja JUHO PYÖRNY.

Perjantai-ilta repäistiin käyntiin liikunnallisissa merkeissä Vehka-centerissä Hyvinkäällä. Ohjelmassa oli seinäkiipeilyä, sulkapalloa sekä salibändyä. Liikunallisuuksien jälkeen oli tarjolla syysseminaarin perinteinen palju&sauna.

Launtaipäivä orientoitui ME-teeman ympärille. Avauksena päivään kuultiin mielenkiintoinen esitelmä Sipoon Hukkien historiasta ja esitelmöijänä kukapa muukaan kuin ANTTI KOISTINEN. Päivää jatkettiin ryhmissä erilaisten Toimintasuunnitelma 2025 -työpajojen parissa, joissa johtajisto ideoi konkreettisia toimia ja metodeja liittyen lippukunnan toimintaympäristöön, ryhmien toimintaan, johtajiston hyvinvointiin sekä tulevaan 50-vuotisjuhlaleiriin. Työpajojen oheella oli tarjolla myös kynttilöiden valamista, katapulttiteknologiaa sekä melkein-avanto-uintia. Ilta huipentui kolmen ruokalajin juhlaillalliseen, jonka valmistamisesta vastasivat seminaarilaiset itse pienryhmissä launtaipäivän aikana.

Sunnuntaipäivän pihvi oli yhdistyksen syyskokous. Vuoden 2025 lippukunnan johtaja sekä hallitus valittiin yksimielisesti.

Kiitos Juholle ja Ainolle!